Nainen yrityksen takana

Olen Henna. Pienestä asti rakastanut kaikkea taiteisiin ja leikkiin liittyvää. Muistan lapsuuden leikeissä heränneet taidenäyttelyt ja näytelmät, sketsit ja tanssiaiset. Rakastan myös ihmisten kanssa olemista, tekemistä, ihmisille kivojen juttujen keksimistä. Koska en oikeastaan ole koskaan osannut päättää haluanko tehdä työtäni lasten ja nuorten, aikuisten vai vanhusten kanssa - olen keksinyt yhdistää nämä kaikki! Teen työtäni eri ikäisten ihmisten kanssa, eri kokoisia ryhmiä valmentaen ja ohjaten. 

Luovuusvalmennus ja draamakasvatus antavat loistavat mahdollisuudet viedä ihmiset seikkailemaan! Seikkaillaan sitten luonnossa tai ihan vaan pöydän ääressä, kaikki on mahdollista, hetkessä on iloa ja keveyttä, mutta myös oivallusta ja oppimista.

Olen vapaa-ajanohjauksen, nuorisotyön, lastentarhanopettajuuden, sosionomin töiden ja teatteri-ilmaisunohjaajuuden kautta yrittäjäksi hypännyt luovuusvalmentaja ja draamakasvattaja.