Lähemmäs Luovuutta!

Miltä se näyttää, miltä se tuoksuu? Miltä se kuulostaa, ja miltä se tuntuu? Minkälainen kumppani se on?

Se on luovuustehdas, joka näyttää tilkkutäkiltä. Se tuoksuu tuoreelta kahvilta, kuulostaa kikatukselta ja lampun syttymiseltä. Se tuntuu silitykseltä, kellumiselta ja rock-konsertilta. Kumppanina se on intohimoinen, empaattinen ja seikkailunhaluinen, mutta samalla laiska ja rauhaa rakastava.

Tai sitten se on vain blogisivusto, jonka kirjoittaja rakastaa koiria ja kotoilua, siivousta ja sisustusta, jumppia ja juoksua, viherkasveja ja väriä, taidetta ja teatteria, luovuutta ja leikkiä, rakkautta ja rohkeutta. Ainiin, ja kulttuuria ja koripalloa!

 

Luovuus auttaa mielen selkeytymisessä, ajatusten ja tunteiden käsittelyssä, oman työn tai työstettävän asian käsittelyssä, oman suunnan ja intuition löytymisessä, ja itsetyöskentelyssä - flow-tila ja ilo tulevat kuin huomaamatta, ja oman luovan puolesi kanssa liittoutuminen saa aikaan valtavan energiabuustin!

Luovuusvalmennus taas, se on käytännössä luovien menetelmien, taiteen eri lajien ja erilaisten harjoitusten sekä luovan toiminnan sekoitus. Luovuusvalmennus on eräänlaista matkaa, jota saan kunnian kulkea pienen hetken valmennettavan rinnalla. Joskus teen matkaa yhdessä yhden ihmisen kanssa, joskus matkaamme pienellä porukalla. Koen että saan olla mukana monessa, näyttämässä kartalta paikkoja, ehdottamassa reittejä, sytyttämässä lampun pimeässä.

 

Ihmiset usein näkevät paremmin tuon taskulampun valossa. Moni hämmästyy omista "löydöistään", havainnoistaan, heränneistä oivalluksista ja tunteista. Monen mielestä valmennuksessa on herännyt jotain, jonka koki olevan omalla kohdallaan olematonta, tai piilossa. Koetaan ilon hetkiä, nauretaan niin että kyyneleet valuvat silmistä. Koetaan kyllä joskus ärsyyntymistä ja suruakin, koskaan ei tiedä.

Luovuusvalmennus antaa näkökulman, työkalun, kompassin omaan itseen. Ja muihin.

 

Liittoudu oman luovan puolesi kanssa! Se kantaa!

 

 

-Henna-

henna@lahemmasluovuutta.fi